UUTISET

Kuva: Sanna Kuitunen

Messarin näyttelyissä loppuvuodesta 2019 räjäytti mummo pankin ja oli molempina päivinä veteraani voittaja, saaden kaksi uutta titteliä nimensä eteen! Mollyn askel ei painanut ja meno oli jopa kovempaa kuin nuoremmilla. Aivan upeaa saada omistaa ja esittää näin huippukunnossa olevaa Bullmastiffi veteraania.

Alkuvuodesta 2020 olemme ahkerasti treenanneet Elviiran kanssa Rally-tokoa sekä agilityä. Toivottavasti joitakin kisojakin päästään keväästä starttaamaan Rally-tokon parissa.

Pentukyselyitä tulee jatkuvasti ja paljon. Valitettavasti meille ei ole juuri nyt pentueita tulossa. En myöskään pidä minkäänlaista jonotus systeemiä tuleviin pentueisiin enkä näin ollen ota etukäteisvarauksia vastaan. Toivottavasti tulevat pennun etsijät löytävät kuitenkin itselleen tämän upean rodun. Malttia kannattaa olla, pentua saattaa joutua odottamaan pitkäänkin. Päivitän pentusivuja, kun niiden aika on.

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille!

Kuva: Sanna Kuitunen

22.9.2019 Vantaalla Bostoninterrierien ja Cavalier kingcharlesinspanielien rotumestaruuskilpailut.

Elviira, Starsong Hot Gossip teki loistavan radan saaden 3.sijan ja RTK2 koulutustunnuksen!
Ensivuoden alusta olisi tarkoitus starttailla ensimmäiset Voittajaluokan kisat.

Syksyn suunnitelmiin kuuluu treeniryhmät Rally-tokon parissa sekä uutena lajina aloitamme agilityn.

Vauhtia tältä likalta ei ainakaan puutu ja kaikki tekeminen on Elviiran mielestä niiiiin kivaa, joten uskon, että meillä tulee olemaan ratkiriemukkaita treenejä tiedossa.

Kuva: Sanna Kuitunen

11.9.2019 Käytiin Martan kanssa terveystarkastuksissa. Kennelliiton lausuntojen jälkeen oli tulokset seuraavanlaiset:
Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Silmät: Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Näihin olemme varsin tyytyväisiä ja saamme Martan jatkoon myös jalostukseen! Mielenkiintoisia suunnitelmia on mietteissä. Ensimmäinen pentue tulee kuitenkin aikaisintaan ensivuodelle.

Minkäänlaista varauslistaa en pentujen kanssa pidä, joten kannattaa seurailla pentusivuja, päivitän sinne suunnitelmia, kun ne ovat ajankohtaisia.

Kuva: Maija Ojajärvi

31.8.2019 Riihimäki NORD

Mollyn kanssa käytiin fiilistelemässä veteraani-kehässä. Neiti mutatassu päättikin pistää parastaan, tulokset puhukoon puolestaan:

ROP, ROP-Vet, Sert, NORD-Sert, FI MVA ja lopulta uskomattoman isosta veteraani kehästä tuomari Marie Petersen valitsi meidän Mollyn BEST IN SHOW veteraaniksi! Uskomattoman hieno fiilis tuoda esille ja esittää upeata rotuamme näin hyvässä kunnossa. Kiitos tuomari Juha Putkoselle sekä Marie Petersenille.

Kuva: Maija Ojajärvi

10.-11.8.2019 Kotkan Ruusu NORD.

Martan kanssa lähdettiin lauantaina asenteella "tulosta hakemaan ja kivaa pitämään synnyinseudulle."
Kivaa meillä olikin, kehästä tuloksena EH. Tuomarina Kelly Anthony.
Molly loisti Sunnuntaina veteraanikehässä ollen ROP-veteraani. Tuomarina Janeiro Francisco Salvador.
Isoon kehään emme jääneet, koska kotimatkaa oli edessä muutama tunti ja oltiin viikonlopun tohinoista jo kovasti väsyksissä.
Starsong-shelttien kanssa vietimme mukavan viikonlopun! Kiitos Sannalle jälleen mukavasta seurasta sekä ihanista kuvista.

Kuva: Sanna Kuitunen

30.6.2019 Karjaa KR, tuomari Unto Timonen.

Martan kanssa käytiin Karjaan näyttelyssä ajatuksella, että haetaan tulos. ERI saatiin ja siihen olemme hyvin tyytyväisiä. Säkäkorkeus Martalla on näyttelyihin liian suuri. Tytön rakenne ja luonne kuitenkin miellyttää itseäni. Toivotaan että syksyn terveystulokset ovat sellaiset, että tyttö saadaan joskus myös jalostuskäyttöön.

Otimme samalla myös 1-vuotis kuvat Martasta. Suurimmat karvamäärät pöllähti föönauksen yhteydessä taivaantuuliin. Bikinikesä siis alkoi :)

Kuva: Sanna Kuitunen

Leppoisaa Juhannuksen aikaa Hellfoxilaisilta! Nautimme omastamme tuttuun tapaan saariston rauhassa.
13.5.2019 Paimennusta Pukkilassa

Kävimme Elviiran kanssa testaamassa miten tyttö syttyy paimennuksesta ja sehän syttyi! Toimii siis todistetusti myös lampaiden kanssa tämä teholikka.

Päivä oli mukava ja taatusti menemme vielä uudestaankin kokeilemaan lammaspaimennuksen ihmeellistä maailmaa.

Kiitos Sannalle päivästä ja mukavasta seurasta sekä kuvista!

4.5.2019 Rally-Toko kisat Lohjalla

Elviira kävi starttaamassa AVO-luokan kisaradan Lohjalla.
Iloista menoa oli jälleen ja pisteitä kertyi Tiia Hämäläisen radalta 89pistettä ja 4:s sija. Tästä on hyvä jatkaa kisoja jatkoon!

Kesä vietellään lomaillen ja kisakentille palailemme todennäköisesti syksyllä. Syksyksi haemme paikkaa kahteen treeniryhmään Elviiran kanssa, Rally-Tokoon sekä agilityyn.

3.3.2019 Rally-toko kisat Janakkala

Elviira teki jälleen kaksi onnistunutta ratasuoritusta ja sai RTK1 koulutustunnuksen! Ensikuussa jatkellaan avoimenluokan ratoja ja kisoja.

Kuva: Heli Mesla

2.2.2019 Janakkalan Rally-toko kisat,
tuomari Jaana Karppinen.

Elviira starttasi rally-toko kisailunsa hienosti Janakkalassa saaden 96pistettä ALO-luokan radasta!
Tuomari kommentit olivat "Kaunis rata ja kontakti, hyvin ohjattu."

Ensikuussa jatkuu kisailu, on tämä vain niin mukavaa!